lantti
Rekisteröitynyt käyttäjä

Viestejä: 47
|
 |
« : 08.02.2010, 20:50 » |
|
Otsikko kertoo paljon ongelman ytimestä.
Pitkän kutkuttelun päätteeksi kävin ostamassa "heräteostoksena" käytetyn, mutta ok-kuntoisen Sonyn PS LX350H vinyylin pyörittimen. Ihan kunnossa piti olla, ja varmaan onkin. Koska vahvistimen virkaa ajaa Sonyn uudehko vaffari, tarvitsin tietysti etuasteen l. RIAAn välipalaksi.
Noh. Kotona palikat yhdisteltyäni tuloksena ei ollutkaan mairea hymy musiikin täyttäessä asunnon, vaan ihmetys ja kysymystulva. Vahvistimesta piti vääntää volyymiä niin pirusti ennen kuin musiikki alkoi kuulua riittävän voimakkaasti. Ja siinä vaiheessa humina ja surina oli lähes yhtä voimakasta kuin Dionne Warwickin hunajainen ääni.
1) Mitenkäs vanhassa kerrostalossa soittimen maadoituksen saa parhaiten hoidettua? 2) Voiko soitin olla rikki,vai onko heikkoon äänentasoon syynä halpa Vivancon etuaste tai äänirasia/neula? 3) Vai onko niin, että vahvistimeni on täysin kelvoton vinyylien toistoon, mikä on ihme, koska cd:t toistuvat ihan hyvällä soundilla. 4) Eikai rca-johdoilla voi olla niin paljon tekoa? 5) Vai onko tuhnu soundi kaiken yllä mainitun yhteisvaikutusta?
Olen enemmän kuin kiitollinen jos joku jaksaa minua valaista potentiaalisesti antoisan polun ensi metreillä!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Jyri
Hifiharrastaja
 
Viestejä: 945
|
 |
« Vastaus #1 : 08.02.2010, 21:00 » |
|
Vastaajia varmasti auttaisi, mikäli osisit laittaa sen RIAAN ja rasian mallin tänne.
Jyri
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
sihvis
Hallituksen jäsen
  
Viestejä: 2773
|
 |
« Vastaus #2 : 08.02.2010, 21:14 » |
|
Oireet viittaisivat siihen että on MC-rasia ja riaa:ssa MM-asetus päällä jolloin äänen vahvistus jää vaatimattomaksi.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Music first. Jap crap-Gradient
|
|
|
Hinkkanen
Hifiharrastaja
 
Viestejä: 3109
|
 |
« Vastaus #3 : 08.02.2010, 21:16 » |
|
Oireet viittaisivat siihen että on MC-rasia ja riaa:ssa MM-asetus päällä jolloin äänen vahvistus jää vaatimattomaksi.
Tuo minullekin tuli mieleen. Mikä rasia sieltä varren päästä löytyy? Juhani
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Jos tahdot tietää mitä joku haluaa, katso mitä hänellä on. Se mitä on
|
|
|
lantti
Rekisteröitynyt käyttäjä

Viestejä: 47
|
 |
« Vastaus #4 : 08.02.2010, 21:17 » |
|
Vastaajia varmasti auttaisi, mikäli osisit laittaa sen RIAAN ja rasian mallin tänne.
Jyri
Umm... RIAA on siis Vivanco PA 111. Mutta rasiasta ei ole kyllä mitään hajua, ei tullut kysyttyä ostohetkellä. Liekö soittimen alkuperäinen?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
sihvis
Hallituksen jäsen
  
Viestejä: 2773
|
 |
« Vastaus #5 : 08.02.2010, 21:25 » |
|
Ok, eli riaa on vain MM-rasioille. Mitäs siinä äänirasiassa lukee, minkä värinen, saatko kenties valokuvan laitettua esille?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Music first. Jap crap-Gradient
|
|
|
Jyri
Hifiharrastaja
 
Viestejä: 945
|
 |
« Vastaus #6 : 08.02.2010, 21:37 » |
|
Sen rasian vois kyllä joku guru tunnistaa kuvastakin, mikäli saat siitä kuvan tänne.
Jyri
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
lantti
Rekisteröitynyt käyttäjä

Viestejä: 47
|
 |
« Vastaus #7 : 08.02.2010, 21:39 » |
|
Ok, eli riaa on vain MM-rasioille. Mitäs siinä äänirasiassa lukee, minkä värinen, saatko kenties valokuvan laitettua esille?
Oolrait. Rasiassa ei lue mitään eikä ole mitään merkintöjä. Kromin värinen muuten, valkoista muovia "kärkikolmannes". Varmaan vaikutan tosi viksulta, mutta kun ei ole kokemusta ko. laitteista kertynyt, niin olen "puullapäähä lyäty".
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Mazgurth
Hifiharrastaja
 
Viestejä: 1027
|
 |
« Vastaus #8 : 08.02.2010, 21:44 » |
|
Katselin kuvia ja yritin löytää infoa kuukkelilla, mutta ei oikein tärpännyt. Olisikohan jokin Audio Techican rasia? Ainakin Audio Technica ATN3600L neula sopii tuon soittimen rasiaan. Edit: Mahtaako näyttää tältä? 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.02.2010, 21:50 kirjoittanut Mazgurth »
|
tallennettu
|
Rega+Dynavector+Tom Evans / Meridian -> TS-Audio -> TS-Audio & Anthony Gallo Acoustics -> QED/VdH -> Anthony Gallo Acoustics Stoner/Doom/Sludge/Drone
|
|
|
sihvis
Hallituksen jäsen
  
Viestejä: 2773
|
 |
« Vastaus #9 : 08.02.2010, 21:50 » |
|
Pikainen googlettelu kertoisi että tuo soitin on aika uusi, siis vieläkin kaupoista saatava laite. Laitteen käyttöohjeessa taasen kerrotaan että neulan saa vaihdettua vaihtamatta rasiaa joka viittaisi siihen että laitteen mukana tullut rasia on MM-tyyppinen. Kannattaa tarkastaa että headshell, se missä rasia on kiinni, on kunnolla kiinni äänivarressa, ja että neula on puhdas eikä siinä ole mitään klimppikertymää. Käyttöoppaan löysin täältä: http://fi.diplodocs.com/annexe_annexe%202_SONY_PS-LX350H-_E.htmViimeinen oljenkorsi on aina että jos ei millään selviä miksei toimi, niin voit kertoa missä päin asustat niin lähiseudulta mahdollisesti löytyvä hifiharrastaja voi tulla tutkimaan asiaa paikan päälle.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Music first. Jap crap-Gradient
|
|
|
lantti
Rekisteröitynyt käyttäjä

Viestejä: 47
|
 |
« Vastaus #10 : 08.02.2010, 21:56 » |
|
Katselin kuvia ja yritin löytää infoa kuukkelilla, mutta ei oikein tärpännyt. Olisikohan jokin Audio Techican rasia? Ainakin Audio Technica ATN3600L neula sopii tuon soittimen rasiaan. Edit: Mahtaako näyttää tältä?  No kun olisikin. Mutta siis ei ole mitään merkintöjä rasiassa. Ja lueskelin kanssa tuon käyttöoppaan läpi, ja sen ohjeiden mukaan otin rasian irti varresta, mutta puhtaalta näytti. Pitäiskö katella uutta riaa-blokkia vai uutta rasiaa vai ehkäpä molempia? Ts. tekeekö tollasella vivancolla yhtään mitään?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Hinkkanen
Hifiharrastaja
 
Viestejä: 3109
|
 |
« Vastaus #11 : 08.02.2010, 21:58 » |
|
Mihin liitäntään vahvistimessasi olet tuon Vivancon kytkenyt?
Juhani
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Jos tahdot tietää mitä joku haluaa, katso mitä hänellä on. Se mitä on
|
|
|
jni
Hifiharrastaja
 
Viestejä: 1077
|
 |
« Vastaus #12 : 08.02.2010, 22:02 » |
|
Veikkaisin, että syyllinen on Vivancon RIAA:ssa. Onko levysoittimessa RCA-johtojen lisäksi maadoitusjohtoa ja onko se kytketty esivahvistimeen?
Itsellänikin on samantapaista kokemusta. Jokunen vuosi sitten, kun kuuntelin musiikkia Bentz Micron halvimmalla äänirasialla (tyyppiä en tähän hätään muista), niin yhtä äkkiä ääni katosi oikeasta kanavasta pienen rutinan jälkeen. Luulin, että DIY esivahvistimestani hajosi jotain (rasia hajosi kuitenkin, meni takuuseen).
Vian selvittämiseksi menin ja ostin halvimman levysoitinesivahvistimen, minkä kaupasta silloin sai ja se oli 50 euroa maksava Vivanco. No, ääntä ei oikeasta kanavasta tullut silläkään, mutta hurina ja humina oli kova. Maadoitus ei tuntunut vaikuttavan siihen juurikaan. Tämän jälkeen en kyseistä kapistusta ole käyttänyt, enkä suosittele muillekaan.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Linn, Tahwo-i "Illan kajossa basso ja knalli " "Etsi pallon nollapiste"
|
|
|
T.H
Hifiharrastaja
 
Viestejä: 954
|
 |
« Vastaus #13 : 08.02.2010, 22:03 » |
|
http://www.smarthome.com/images/971020side1big.jpgLinkistä löytyy tuon Sonyn vakiorasian kuva. En postannut kuvaa suoraan tänne, koska se melko suuri. Niin ja minulla ei ole mitään hajua mikä rasia tuon on.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.02.2010, 22:06 kirjoittanut T.H »
|
tallennettu
|
Rega - Mhdt - Naim - Spendor
|
|
|
lantti
Rekisteröitynyt käyttäjä

Viestejä: 47
|
 |
« Vastaus #14 : 08.02.2010, 22:08 » |
|
Mihin liitäntään vahvistimessasi olet tuon Vivancon kytkenyt?
Juhani
No siellä sonyn persuksissa on neljä rca sisääntuloa nimettyinä: hdd/md, tv/sat, video ja dvd. Kokeilin kaikki läpi, mutta ovat aika yhtä paljon phono-soveliaita. Ja vielä siitä maadotusasiasta, kannattaako se maadotuslanka levarista siis vetää siihen riaa-boksiin vai minne? Pistorasiat ei ole maadotettuja. E: Noniin. Rasia on siis juurikin samanlainen kuin tuossa T.H:n linkin kuvassa.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.02.2010, 22:11 kirjoittanut lantti »
|
tallennettu
|
|
|
|
jni
Hifiharrastaja
 
Viestejä: 1077
|
 |
« Vastaus #15 : 08.02.2010, 22:11 » |
|
Ja vielä siitä maadotusasiasta, kannattaako se maadotuslanka levarista siis vetää siihen riaa-boksiin vai minne? Pistorasiat ei ole maadotettuja.
Se pitää kiinnittää esivahvistimessa olevaan maadoitusnaparuuviin!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Linn, Tahwo-i "Illan kajossa basso ja knalli " "Etsi pallon nollapiste"
|
|
|
panum
Rekisteröitynyt käyttäjä

Viestejä: 152
|
 |
« Vastaus #16 : 08.02.2010, 22:12 » |
|
Itse maadoitin aikanani RiAA pömpeliin joka oli muistaaksen Pro-Ject:in halvin malli (aikoinaan 60e nykyään vissiin enempi), soinnissa ei ollut ongelmia.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
ealab
Rekisteröitynyt käyttäjä

Viestejä: 665
|
 |
« Vastaus #17 : 09.02.2010, 22:16 » |
|
Vaikuttaisi olevan rasian toinen kanava, tai yhteys poikki. Tutki vastusmittarilla johtoreitit, varsinkin, jos rasian kytkentäliittimistä mitattuna löytyy 2 samansuuruista vastusta molemmista liitinpareista. Koeta etsiä haulla rasian liitinjärjestys.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Mallas
Hifiharrastaja
 
Viestejä: 8798
|
 |
« Vastaus #18 : 09.02.2010, 22:23 » |
|
Niin ja minulla ei ole mitään hajua mikä rasia tuon on.
Kyseessä on UPO, eli Unidentied Playing Object. No eiku, AT91-sukuinen oem-viritys.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
専門家
|
|
|
anttiruha
Hifiharrastaja
 
Viestejä: 478
|
 |
« Vastaus #19 : 09.02.2010, 22:35 » |
|
Vaikuttaisi olevan rasian toinen kanava, tai yhteys poikki. Tutki vastusmittarilla johtoreitit, varsinkin, jos rasian kytkentäliittimistä mitattuna löytyy 2 samansuuruista vastusta molemmista liitinpareista. Koeta etsiä haulla rasian liitinjärjestys.
Joskus olen lukenut varoituksia, että rasian kelojen kuntoa ei missään nimessä saa mitata yleismittarilla vastusmittauksena. Mittarihan syötää virran mitattavaan resitanssiin ja mittaa jännitettä sen yli. Virta ja ohuen ohut lanka... voi olla että mittauksella todetaan langan olevan poikki. Ihan vain varoituksena.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Airport & CD850 > Studio > / \ > KSA-50 > NS1000X Ace L-309-301 > Fonovivo \ KSL / > MC275 > ESL-57 TD124/KRC/KSA-100S/NS-1000M ym ym etc etc
|
|
|
|